Tärinäranta - Miten tälle rannalle päädyttiin?

Ulla Remes kuvaa matkaa näin vuoden 2025 alussa:
”Reilut kaksikymmentä vuotta sitten lanseerasin Tuntumenetelmän, tunteet tutuksi, taiteesta tukea tunneilmaisuun. Sen metodologian ja vision mukaan olen tuhansien ihmisten kanssa työskennellyt yhteisötaiteessa ja erilaisissa projekteissa. Keskeinen ajatus on se, että jokainen ihminen voi iloita ja saada hyötyä taiteesta erityisesti itsetuntemusta syventäessään, tunteita tutkiessaan ja vuorovaikutusta tunnustellessaan. Käyttöalueissa vain taivas on rajana.
Taide ja taiteelliset menetelmät avaavat ikkunoita uuteen, siihen, jota voi olla vaikea muuten tavoittaa. Taide tekee näkyväksi jotakin, jonka äärelle pääseminen voi muuten olla työn takana. Se käy suoraan ytimeen, suoraan kohti, ja siksi myös dialogi taiteen avulla on erityisen vaikuttavaa.
2020-luvulla päivitin kuva- ja yhteisötaiteilijan kokemustani ja teologin ja pedagogin osaamistani Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja (LTTO) -koulutuksella, joka on Suomen laajin tunnetaitokoulutus ja kestää vajaan vuoden (Tunne ja taida Oy ja Snellmanedu). Siihen liittyvän lopputyöni tein väkivallattomaan vuorovaikutukseen liittyvästä NVC-menetelmästä.
Pohjakoulutusten myötä ihmisymmärrys, taide ja tunnetaidot – paljon jo kasassa, mutta tuntui silti että jotakin puuttui. Jokin kehollinen menetelmä oli haussa. Tutustuin moniin sinänsä toimiviin menetelmiin. TRE-menetelmää oli minulle aikoinaan työnohjaajani suositellut hyvin pitkäaikaisen stressin, posttraumaattisen stressireaktion purkamiseen, koska se on vaikuttavaa ja kuormittavaan jumiin jääneet asiat aidosti purkautuvat kehosta pikkuhiljaa pois. TRE toimii myös arkisemmin stressinhallinnan keinona.
Asiat etenivät ja palaset loksahtivat kohdalleen. Viime keväänä valmistuin sertifioiduksi TRE-ohjaajaksi ja tunnen löytäneeni siitä merkityksellistä apua, jota on ilo jakaa. Yksi valintakriteereistäni oli myös se, että menetelmä on sosiaalisesti varsin tasa-arvoinen: kun kerran käy opettelemassa menetelmää, voi pärjätä jo itsehoidollisesti (toki itse kannustan vuorovaikutteisuuteen eli ryhmiin tai ohjaajan kanssa työskentelyyn).
Alkanutta vuotta 2025 sävyttää taiteen ja Tuntumenetelmän työyhteisökonsultaatioiden rinnalla nyt myös Tärinäranta. Lue sivustolta, mitä tarkoittaa TRE ja millaisia kursseja meillä on tarjolla. TRE-peruskursseille ja erityisille TRE Tunneviiva -jatkokursseille voi jo ilmoittautua: varaa itsellesi hetki aikaa ja löydä uutta yhteyttä kehoosi!
Lämmin suositus: meillä on huippulaatuinen ohjaajaporukka, käy lukemassa kurssikohtaiset esittelyt!”